keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joulumieltä etsimässä

Tämä kolahti ja aika kovaa. Viime aikoina on niin paljon puhuttu erilaisten ihmisten ahdingosta ja kinasteltu syrjäytymisestä ihan televisiota myöten, että kirkon joulupuukampanja tuntuu aivan ihanan virkistävältä täsmähoidolta koko ankeuteen.
Haastan teidät kaikki jotka jutustelujani jaksatte lueskella, mukaan kamppikseen jossa toteutetaan vähävaraisten perheiden lapsien joululahjatoiveita.
Lisätietoa kampanjasta löytyy esimerkiksi Kirkko ja kaupunki-lehden nettisivuilta.


Perusidea hankkeessa on se, että seurakunnat ovat keränneet oman alueensa vähävaraisten perheiden lasten joululahjatoiveita, joita jokainen meistä voi käydä oman lompakon paksuuden rajoissa toteuttamassa. Meidän seurakunnassa lahjatoiveiden hintamaksimi on 30 euroa. Ja pelkästään siinä meidän alueen joulupuussa roikkuu 80 lapsen toive...

Sunnuntaina menemme siis tien toiselle puolelle kirkolle ja käymme poimimassa joulukuusesta lahjatoiveen, käymme kaupassa ostoksilla, paketoimme lelun kauniisti ja toimitamme paketin kirkolle.

Joulumieltä ystävät, joulumieltä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Illallista odotellessa...

Hyvää isäinpäivää! Kunhan sintti tuosta päikkäreiltään heräilee, lähdetään käymään Espoossa mummuvaarilassa toivottelemassa vaarillekin hyvää isäinpäivää. Sitten kiirusti takaisin kotiin kun viiden jälkeen tulee illallisvieraita pääruoka-ainekset mukanansa. Meillä on täällä ollut täysi härdelli päällä keittiössä aamusta asti illallisen muita osia valmistellessa.

Eilen illalla viritettiin olohuoneen ikkunaan joulutähti. Muutama viikko sitten Tukholmasta ostettu musta paperitähti pääsi heti silloin keittiönikkunaa koristamaan, joulu tuli jo!
Söpöstelyhörsellys. Joulunaika. Paljastaa ihmisessä piileviä taipumuksia punaisiin sydämiin ja keramiikkatonttuihin. Erh...
Vahvasti väittäisin, että meillä kuulkaa kohta kukkii UUDELLEEN liki vuosi sitten saamani orkidea. Pulleat on silmut. Nyt ollaan tarkkoina siipan kanssa, ettei nyt viimetipassa ryssitä tätä juttua ja aleta "hoitamaan" kasvia. Ihan komeasti kun on tuntunut tähän asti pärjäävän...
 Tänään on totta kai tehty isukille aamiaista ja sintin oli erittäin vaikeaa olla tarraamatta tarjottimella olevaan lämpimään croissanttiin, mutta olipa kuitenkin tarttumatta kun kielto kuului! Olin itse lähes yhtä hämmästynyt kuin sinttikin omasta tottelevaisuudestaan. Vauveli kasvaa. Näin se on tulkittava, alkaa mennä asiat jakoon. Joskin välillä vähän kyseenalaisesti. Ehdoton sääntö on meillä, että ruoka syödään pöydässä eikä sen kanssa a) haahuilla pitkin kotia b) laukata edes takas miten sattuu pöydän ja muun kodin väliä. Kaksi sääntöä ja on muuten välillä vaikeaa, mutta välillä myös superhelppoa. Tarhan isäinpäivä kahveilla tuli se kyseenalainen kohta esiin, kun sintti tunki puolikkaan sämpylän kerralla suuhun, kiitti juustonpalat suusta roiskuen ruuasta ja pyyhälsi kavereiden perään. Tarhakaverin isä ihasteli naureskellen, että kuinka sille mahtui noin iso sämpylä suuhun kerralla, aika epeli... Siippa siihen, että joo-o, kun meillä on sääntö, että ruoka syödään loppuun pöydässä... Että niin, suo siellä, vetelä täällä...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Vinttipelargonit

Nyt on jännät paikat. Huolella kasvattamani (kasvureittinä keittiön ikkunalauta-mökin kuisti- mökin terassi-mökin kuisti-keittiön ikkunalauta) ja kieltämättä ehkä HIVENEN vaatimattomat pelargonit kaiken roudauksen ja säätämisen huomioon ottaen, ovat nyt kuitenkin siirretty siipan suosiollisella avustuksella vintille. Valoon. Kyllä maar tässä on nyt parempi noiden piiskojen sitten kanssa hengissä selvitä talven yli. Yritys on ainakin viimoisen päälle...

Siipan napsimat kuvat. Hän päivitti kameran rungon uudenpaan viikko sitten. Nyt meillä on sitten supermakea EOS 5D mark III. On se aika pähee, täytyy myöntää. 
Vintillä on talon alkuperäisiä väliovia. Ne on aivan ihania, mutta harmillista kyllä vievät myös tajuttomasti tilaa pikkuasunnoissamme, joten aika moni niistä on joutunut luopumaan.
Siinä! Mamman pelargonit. Voikaa hyvin. Tulen teitä katsomaan ja vesitilkalla ruokkimaan heti, kun olen googlettanut kuinka usein niin pitää talven aikana tehdä...

Tänään oli sellainen teholauantai. On siivottu ja tehty lapsen kanssa kaikille isoisille kortit (Olli-vaarille, Matti-papalle ja Jukka-papalle, joista sitten Vaasan pään kortit posti kiikuttaa hyvissä ajoin ensi viikolla perille... kröhöm). Sintin päiväunien aikaan siippa lähti hakemaan uutta lipastoamme Mäkelänkadun kivasta pienestä Tuoligalleriasta. (Tulokas on muhkea viiskytlukulainen ja tietysti aivan ihana ja hivenen räjähtänyt. Siis täydellinen.) Siipan Tuoligalleria ja ruokakauppareissun aikana minä purin vanhan eteisen kaapin, eli Ikean oikein kivan, mutta toivottoman loppuunkalutun PS-metallikaapin atomeiksi. Vähän pahaa teki, mutta pakko se on vaan Sorttiasemalle kiikuttaa. Hetken tosin heikkona tuumailin, että pitäiskö mökille kellariin säilytysrungoksi kuitenkin... MUTTA TULIN JÄRKIINI. Ei helevetti. Jos se on nyt ollut meillä teipeillä kokoonkursittuna, avaimet kadonneena ja lukkopesään katkenneina tuossa eteisessä riippakivenä ollut jo hyvän tovin yli käyttöikänsä, niin ehkä sen nyt voi vaan oikeasti heivata hittoon? Varsinkin kun korvaaja on kierrätyskaluste? Herttinen, miten vaikeiden asioiden kanssa sitä ehtoolla on taas painiskellut.

Nyt kello lähenee puolta yhtätoista ja lipastoepisodin jälkeen olemme jo ehtineet käydä saunassa (voi jeemeli miten innoissaan sintti oli siitä, pitäisköhän meidän useamminkin varata taloyhtiön saunasta vuoro?), minä olen huoltomaalannut keittiön ja eteisen seiniä, siippa on tehnyt meille mainion illallisen ja ihan justiinsa lähden vielä leipätaikinaa tekemään, saa sitten yön yli nousta jääkaapissa.