perjantai 21. joulukuuta 2012

Pakettitalkoot

Meillä on erinäinen määrä joulukoristeita ja paketointivälineistöä hävinnyt mystisesti johonkin selvästikin pohjattomaan kaappiin. En millään viitsinyt ostaa koko repertuaaria uusiksi, koska tiedän, että ne pullahtavat jostain kivenkolosta esiin aivan välittömästi pyhien jälkeen... Joten tänä vuonna mennään supersimppeleillä paketeilla. Ei sen puoleen, minusta ne ovat kauniit. Ja ei sen puoleen, että nämä nyt simppeliydessään mitenkään itseasiassa eroaisivat edellisvuoden paketeista... Eh.



maanantai 10. joulukuuta 2012

Ovi, upea ovi.

Tulipa tuhruinen kuva, pahoitteluni. Tämä on Kukoistava kotipuutarha- kirjasta bongattu. Sivunumerosta en taida paha kyllä saada selvää tästä suhrusta ja kirja on tietenkin mökillä...
Kas tuossahan se on. Tuollaisen oven haluan mökille kun kunnostamme kuistin (kun ja sitten kun...) ja vaihdamme ulko-oven. Ensin ajattelin, että haluaisin mustaksi petsatun oven, mutta taidan alkaa kallistua tuohon kolmiväriseen kaunottareen. Voiko olla kauniinpaa? Aaah, vastahan tässä on talvisesonki startannut, kun minulla alkaa jo ensi kevään suunnittelu... Olen myös alkanut suunnitella uusia istutusryhmiä yläpihalle ja alapihan kunnostusta (ikuisuusprojekti, joka ottaa tulevana keväänä taas askeleen eteenpäin kun kaksi vuotta peiteltynä ollut kasvimaa pääsee vihdoin tositoimiin ja rikkakasvien tukahduttamispressu siirretään seuraavaan kohtaan...) NOH. Nyt riittää. Kaiken tämän mökkitohinoinnin sijaan voisin yrittää saada kukistettua tuon kotia koskevan TO DO-listan ennen joulua niin kuin olen uhitellut itselleni.
Listani on kamala:
  • Hyllyjen asennus eteisen "ikuisesti vaiheessa"-kaappiin
  • Vaatekaappien siivous ja uudet kahvat oviin (yksi kolmasosa valmis, sintin kaappi on raivattu, hyvä minä, enää karmeimmat, eli minun ja siipan kaapit jäljellä)
  • eteisen maalaus ja tapetointi (maalaus on melko hyvässä vaiheessa, siitä on tehty puolet, myös tapetointi näyttää lupaavalta, olen jo ostanut uudet tapetit, jotka ovat nyt tällä kertaa suoraan seinään liisteröitävää sorttia. Tapetointipöydän ja liisteri-imeytysten kanssa hyrrääminen ei nyt oikein iske...)
  • Ja hirvein urakka jonka olen itselleni sälyttänyt kerta-kaikkiaan-nyt-se-on-vaan-tehtävä-hitto työnä: ikkunoiden pesu. Suhtaudun tähän kaikkein skeptisimmin. Olen varma, että saan eteisen tapetoitua ja maalattua loppuun varmemmin kuin ikkunat pestyä...
  • Kiireetön joulu (HAHHHAHAHAHAHHAHAHA)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

4 euron kuusi


Eilen korkattiin joululahjojen osto oikein ponnekkaasti. Likipitäen kaikki lasten lahjat (no tietysti, nehän on ne helpoimmat) saatiin ostettua ja kotimatkalla vielä Hakaniemen torilta saatiin pieni kuusikin matkaan. Hintaa oli kokonaiset 4 euroa! Ja se on juuri sopivan kokoinen meille. Ei tänne lattiakuusta oikein saa ängettyä...

Perinteiset joulusimpukat, niin kuin siipan kanssa vitsailtiin. Kun ei kerta sopivaa kuusenjalkaa löytynyt, niin lasimalja joka on täytetty kivillä ja simpukoilla, ajaa asiansa loistavasti.
Köpiksestä jokunen vuosi sitten ostetut keijukaiset ovat kerta kaikkisen suloiset. (Ja muistan hyvin, että en raaskinut niitä ostaa kuin kaksi, sen verran suolaisen hintaisia paperikoristeita olivat...)

Sintin päiväunien jälkeen lähdimme Espooseen kummitytön ja hänen veljensä yhteissynttäreille. Siellä sitä oli kova meno päällä kun juhlittiin kolmevuotiasta ja yksivuotiasta asianmukaisin menoin isolla joukolla. Oli kyllä kiva iltapäivä!
Illalla siippa keitti glögiä. Tällä kertaa mausteina oli kanelitankoja, tuoretta inkivääriä, neilikkaa ja fariinisokeria. Niitä hän keitteli noin desissä - kahdessa desissä vettä ja sopivan hautumisen jälkeen lisäsi maustenesteeseen pullollisen punaviiniä. Ihan glögin makuista siitä tuli, mutta ehkä muistelot viime vuotisista, omaan luumumehuun tehdyistä glögeistä oli niin vahvat, että oltiin hivenen pettyneitä. Tosin toinen lasillinen olikin jo sitten erittäin hyvää...

Tämän kertaiset glögimausteet. Kiehuttelua rauhaksiin ja sitten pullollinen halpaa punkkua sekaan. Siippa oli Alkossa oikein erikseen pyytänyt "glögipohjapunkkua" ja hänelle oli suositeltu Italialaista Il Papavero punkkua (6 euroa pullo). Toimi justiinsa tehtävässään.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jouluhaaste

Kummitätini Rikkaruohoelämää-blogista heitti jouluhaasteella. Olen hirveän huono vastailemaan tällaisiin haasteisiin, mutta tämä tuntui sopivan kokoiselta haasteelta jopa minun selätettäväksi :D
Haasteeseen kuuluu vastata seuraaviin asioihin: 

1. Lempijoulukukkani:
Pidän hirmuisesti tulppaaneista ja kyllähän niitä voisi jouluksikin jo ostaa (tajusin jotenkin vasta nyt), mutta kyllä hyasintit ja havut kuitenkin ovat aika ihania joulun aikaan...


2. Joululaulu joka virittää tunnelmaan:
En voi vastustaa Tulkoon joulu kappaletta. Se on huikean kaunis. (Ja muistan joskus ylä-asteella laulaneeni sen joulujuhlissa bändin kanssa, jonka kanssa olimme käyneet biisin kertaalleen läpi. Se oli järkyttävää, biisi meni aivan reisille ja meinasin kirjaimellisesti heittää mikin kädestäni kesken kappaleen... Ainostaan laulua harrastavan kuvismaikan napakka pään pyöritys esti viskauksen ja kieuin silmät häpeästä kirvellen biisin loppuun. Se oli kammottavaa.)

3. Tätä jouluvalmistelua en koskaan jätä tekemättä:
Minulla on oikeastaan kaksi juttua jotka teen aina. Joululahjat täytyy tietenkin aina pakata jotenkin nätisti. Tämä on aika itsestään selvyys. Viime vuonna ne näyttivät tältä. Tänä vuonna varmaan tyylillisesti aika samoilla linjoilla mennään, sillä olen tykästynyt näihin pakkauspapereihin...
Toinen tapa on se, että käyn läpi vaatekaappimme ja vien siistejä mutta käytöstä meillä tipahtaneita vaatteita Pelastusarmeijan pataan. Samalla kun vien ne hyvistä (mitään lumppua tai silkkaa roskaa en keräykseen kiikuta) ja puhtaista (toinen ehdoton edellytys) vaatteista kootut nyssäkkäni padan alle, tiputan myös pataan setelin.


4. Jouluntuoksu
Siippa keitteli viime vuonna itse glögiä moneen otteeseen. Tänä jouluna ei olla vielä kertaakaan keitetty. Itse asiassa siippa meinasi tänään keitellä, mutta oli bulkkipunkut vähissä eikä tänä vuonna ollut omaa luumumehuakaan jota viime vuonna käytimme, eikä raaskittu Ripassoa uhrata glögipohjaksi, joten jäi vasta fiilistelyn asteelle se keittäminen... Glögin mausteiden keittämisestä tulee ihan tajuttoman hyvä tuoksu kotiin.
Paras joulutuoksu on kuitenkin parin vuoden takaa. Sintin eka joulu ja vauvan tuoksu :)


perjantai 7. joulukuuta 2012

Tavaroiden tarinat

Mökissä huomaa sen kuinka tykästymme johonkin asiaan ja sitten se käytetään puhki. Vaikkapa tuvan kerniliina, nuo pioonit vihreällä pohjalla ovat herättäneet meidät joka aamu siitä lähtien kun mökki ostettiin. Voin jopa tunnustaa, että pöydän kansilevy on vieläkin maalaamatta koska pioonikerni on ollut siinä a-i-n-a päällä. Toinen hyvä ikuisuustuote on pöydällä olevat tuikkukupit. Olen saanut ne muistaakseni Elloksen tilauksen kyytiläisenä hyvinkin 15 vuotta sitten ja muistan silloin ajatelleeni (vähän häpeissäni omista pöhköistä ajatuksistani), että nämä sopivat loistavasti sille joskus tulevaisuudessa omistamalleni kesämökille... Ja niinpä ne ovat olleet säilössä siitä asti, enpä muista, että olisin varsinaisesti kenellekään mainostanut, että mokomat kupposet ovat sen takia roikkuneet matkassani kaikki nämä vuodet, mutta nytpä senkin voi ääneen sanoa.
Mökin sohva on minun lukioaikana ostamani ja siitä saakka kanssani kulkenut. Mökin vedenkeitin on siipan ensimmäiseen kotiinsa lahjaksi saama, sekin on jo kertaalleen ollut pakattuna vintille, siihen samaan laatikkoon kuin tuikkukupposet (toim.huom!) ilman mitään realistista käsitystä siitä milloin ne sinne mielikuvitusmökkiin oikein päätyisivät... Takkaa vasten kuivumassa olevat vaelluskengät ovat yli 15 vuotta vanhat ja alkavat kyllä olla aika loppu, mutta sitkeästi minä niitä vieläkin käytän...

Ei tavarat ole niin yhdentekeviä, kyllä niihin liittyy aika paljon erilaisia muistoja ja erilaisia toteutuneita unelmiakin... Kunhan eivät vaan ihmisten paikkaa ala viedä, niin kai niihin jonkin verran voi kiintyäkin...?

Pakkastesti

Eilen lähdettiin auringonlaskun aikaan kotoa mökille testaamaan yöpymistä pakkasella ja fiilistelemään itsenäisyyspäivää lumen ympäröimänä. Huh hei! Kyllä meitä vähän illalla jännitti, että ollaanko ihan kalikoina aamulla, mutta kas vain, tuvassa oli +17 kun herättiin! Sanoisin, että se on aika hyvin, ottaen huomioon, että mökin eristykset ovat luvalla sanoen vaatimattomat. Tuo meidän "uusi osa" eli lisäsiipi eristettiin seinistä rakennusvaiheessa ja se on kyllä selkeästi parantanut tilannetta, mutta ei siinä uudessa osassakaan lattialautojen alla ole kuin tervapaperi meidän ja maan välissä.


Olihan se nyt idyllistä, täytyy sanoa, hiljaisuuden rikkoi vain silloin tällöin ohi suhahtava metro (joka tuo vaan turvallisuuden tunnetta itse asiassa) ja lumi valaisi ulkona kivasti (ja Ruukin tornin valot, se on aikamoinen valosaaste kyllä. Ei se minua häiritse, siellähän loimottelee, mutta käy sääliksi tornin vieressä olevan kerrostalon asukkaita. Joku mökkinaapuri tiesi kertoa, että ihmisillä kerrostalossa on aina verhot kiinni sillä puolella seinää joka on tuota valotornia vastapäätä...)

Ja tuo uusi kameranrunko. Voi vitsi. Se on hyvä. Otin nämä kaikki kuvat pimeällä pihalla ilman salamaa...